torstai 25. heinäkuuta 2013

Alkupalana Italialaiset tomaatticocktailit

Tämän reseptin esittelin jo hääblogissani, kun teimme kiitoksena läheisimmillemme viiden ruokalajin menun. Eli kyseessä on Italialaiset tomaatticocktailit, jotka tarjosin vieraille alkupalana. Olisin halunnut tarjota tämän ehdottomasti läpinäkyvistä kulhoista, jotta vaahdon alla oleva tomaattikeitto olisi näkynyt, mutta häälahjaksi saamamme kahvikipot toimivat täydellisesti esillepanossa.



Tämä ohje oli alunperin kuudelle henkilölle, mutta meillä siitä sai täydellisen kokoisen alkupalan kahdeksalle. Alkuperäinen resepti on Gurmee.netistä.

800 g tomaattimurskaa
1 valkosipulinkynsi
suolaa
pippuria
1 rkl worchestershirekastiketta
3,5 dl kermaa
60 g hienoksi raastettua parmesania
100g pestoa
50 g pistaasipähkinöitä (itse jätin pois)
basilikan lehtiä

1. Sekoita tomaattimurska, valkosipuli, suola, pippuri ja worchestershirekastike kulhossa ja annostele keitto kuuteen lasiin.

2. Vatkaa kerma vaahdoksi ja jaa se kahtia. Sekoita toiseen puolikkaaseen parmesanraaste ja toiseen puolikkaaseen pesto. Nostele parmesanvaahto laseihin tomaattikeiton päälle. Nostele sen jälkeen päällimmäiseksi pestovaahto.

3. Ripottele annosten päälle hienonnettua pistaasipähkinää ja koristele basilikan lehdillä.

4. Voit tehdä annokset valmiiksi jääkaappiin hyvissä ajoin ennen ruokailun alkua.


Itse rakastan pestokastiketta kaikissa muodoissa ja koska en ole suuri juustojen ystävä (ylläri), olisin voinut laittaa päälle vain pestovaahtoa. Mutta pikkuhiljaa pitää oppia syömään uusia ruokia ja sietämään ja jopa tykkäämään uusista mauista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti