lauantai 9. marraskuuta 2013

Jauhelihavuoka smetanalla

Pienen blogihiljaisuuden jälkeen minulla on tarjota teille kasa uusia herkullisia reseptejä! Löytyy reseptejä sekä herkkusuille sekä tavallista ruokaa kaipaaville, jotka haluavat kokeilla jotain uutta ja tottakai maistuvaa.

Aloitetaan jauhelihvuoalla, joka on helppo tehdä peruna-sipulisekoituksen ansiosta.





400 g jauhelihaa
2 valkosipulinkynttä
1 rkl rypsiöljyä
1 porkkana
1 prk(400g) tomaattimurskaa
2 rkl tomaattisosetta
1 dl vettä
1 liha fond du chef
1 rkl fariinisokeria
2 tl oreganoa
½ tl suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria
1 pss peruna-sipuli sekoitusta (pakaste)
1 prk(120g) smetanaa
1 prk valkosipuli-tuorejuustoa

1. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Ruskista jauheliha isossa kasarissa, lisää volkosipulit ja öljy ja kääntele hetken aikaa.

2. Kuori ja kuutioi porkkana pieneksi ja lisää joukkoon. Lisää tomaattimurska, -sose, vesi ja mausteet. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä 20-30 min, välillä sekoittaen. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

3. Sekoita smetana ja tuorejuusto keskenään. Levitä vuoan pohjalle ensin jauhelihakastike, sitten peruna-sipulisekoitus, ripottele päälle hiukan suolaa. Levitä perunoiden päälle smetana-tuorejuustoseos. Halutessasi voit ripotella pinnalle vielä juustoraastetta.

4. Paista uunin alatasolla 200 ºC n. 1 tunti. Laita puolen tunnin päästä leivinpaperi vuoan päälle, ettei pinta pala.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti